Rikospaikalle palaamisesta

Torstaina 20.3. menen Vuosaaren kirjastoon, ”keskustelemaan kirjallisista teoksistani”. Haastattelijana toimii kollega, kirjailija Jani Saxell, joka tänään käväisikin täällä Snellmaninkadulla hakemassa muutaman kirjan nuuhkittavakseen.

Mutta tuo otsikko, ’keskustelemaan kirjallisista teoksistaan’. Aavistuksen ahdistavaa. Kuulun siihen joukkoon kirjailijoita, jotka eivät pysty lukemaan kirjojaan niiden ilmestyttyä. En varsinkaan romaaneja, runot ja esseet ovat ehkä vähän eri juttu. Yritin taannoin lukea uudestaan vuonna 2007 ilmestynyttä romaania Luokkakokous. En pystynyt. Teki koko ajan mieli editoida tekstiä. Ei noin, vaan näin. Lopulta luovutin.

Puhumattakaan siitä, että ajatukseni ovat  koko ajan tulevaisuudessa. Niissä kirjoissa, jotka ovat vasta nupullaan.

Jani on arvioinut muutamankin kirjani (esim. tämän ja tämän). Voi hyvin olla, että hän tietää niistä enemmän kuin minä, tai ainakin ymmärtää. Minun osaltani surutyö on tehty. Kirjat on päästetty maailmaan ja olen unohtanut, miksi olen ne kirjoittanut. Kirjan alku on aina on mielessä tykyttävä kysymys ja haaste, johon kirja on vastaus. Sen jälkeen tulee hiljaisuus.

Lupaan silti yrittää parhaani torstain haastattelussa. Tervetuloa.