Jarkko Tontti: Filosofian ilosanomaa levittämässä. Widerspruch ja der blaue reiter

Filosofinen aikakauslehti niin & näin 1/2003, s. 52-53.

Saksankielisen filosofian kentällä vaikuttaa tunnettujen professionaalisten julkaisusarjojen lisäksi lehtiä, jotka tavoittelevat laajempaa lukijakuntaa. Kyseessä on tunnetusti vaikea laji: tinkimättä filosofisen ajattelun peruslähtökohdista ja akateemisista kriteereistä pitäisi pystyä puhuttelemaan diletantteja eli lukijoita, joiden suhde filosofiaan on intohimoinen eikä kyynisen ammatillinen. Siis niitä, jotka ovat ihan oikeasti viisauden rakastajia eikä vain niitä, jotka kirjoittavat ja lukevat (ja mielistelevät kulloisiakin akateemisia vallanpitäjiä) saadakseen aseman systeemissä. Sekä Widerspruch – Münchner Zeitschrift für Philosophie että der blaue reiter – Journal für Philosophie (jonka nimen tarkoituksellinen kirjoitusvirhe ihmetyttää ainakin suomalaista lukijaa) pyrkivät raivaamaan filosofialle lisää tilaa yhteiskunnassa.

Näistä kahdesta Widerspruch on ulkoasultaan enemmän perinteisen akateemisen julkaisusarjan näköinen: sivukoko on pieni, kuvitus puuttuu kokonaan ja taitto on yksinkertainen. Müncheniläistä Widerspruch’ia ei pidä sekoittaa samannimiseen politiikantutkimuksen alan julkaisuun Widerspruch – Beiträge zur sozialistischen Politik, jonka kotipaikka on Zürich. Materiaalia müncheniläisessä voimanponnistuksessa on joka numerossa runsaasti, sivuja yleensä n. 150.

Lehteä julkaisee Münchenin dialektisen filosofian seura, Münchner Gesellschaft für dialektische Philosophie ja se on ilmestynyt vuodesta 1980 alkaen kaksi kertaa vuodessa. Nimen termi dialektinen filosofia viittaa käsitteeseen sen marxilaisessa  merkityksessä. Toimitus ilmoittaa lähtökohdakseen, ettei filosofia ole itsetarkoitus, vaan kehitykseen pyrkivää nykyisyyden kriittistä reflektiota. Lehti sitoutuu siis tavoittelemaan muutosta nykyisissä poliittisissa, taloudellisissa ja sosiaalisissa suhteissa, dialektisesti totta kai. Se painottaa olevansa nimenomaisesti filosofinen julkaisu, eikä kiinnity suoraan mihinkään nykyiseen poliittiseen ideologiaan vaikka lukijalle toki selviää pian, että sympatiat mitä ilmeisimmin ovat vasemmalla laidalla ja vihreän liikkeen liepeillä. Filosofisen yhteiskuntakritiikin lisäksi lehti luotaa erityisesti müncheniläisfilosofian tapahtumia. Ludwig-Maximilians-Universitätin uudet filosofian professorit esittäytyvät lehden sivuilla kertoen taustoistaan, ja yliopiston emeritoituvia opettajia muistellaan säännöllisesti.

Widerspruchin jokainen numero rakentuu tiukasti yhden teeman ympärille. Kahdessa viimeisimmässä numerossa nämä ovat olleet juutalainen ajattelu ja ekologinen estetiikka. Aikaisemmin on käsitelty mm. sukupuolieroa, globalisaatiota, afrikkalaista filosofiaa, sivistystä ja koulutusta, arkipäivän filosofiaa, Walter Benjaminia, väkivaltaa ja sivilisaatiota, jätteen filosofiaa, fasistista filosofiaa ja saksalaisen filosofian restauraatiota vuoden 1945 jälkeen. Teemaan porautuvia artikkeleita täydentävät kirjallisuusarvostelut aihetta sivuavista viimeaikaisista kirjoista. Kulloisenkin pääteeman ulkopuolelta joka numerosta löytyy yleensä yksi Münchner Philosophie -aiheinen juttu sekä laaja yleinen kirjallisuusosasto.

Allekirjoittaneen käsiinsä saamista kahdesta viimeisimmästä numerosta juutalaista filosofiaa ja ajattelua käsittelevä jää hivenen torsoksi. Siihen sisältyy vain kaksi varsinaista pidempää artikkelia, joiden lisäksi suurelta joukolta filosofeja ja eri alojen teoreetikkoja on kysytty juutalaisen Geisteslebenin uuden tulemisen mahdollisuutta Saksassa ja yleensäkin, mitä he käsittävät juutalaisella ajattelulla ja filosofialla. Monet kirjoittajat pitäytyvät käsitemäärittelyn tasolla (mitä on juutalaisuuden filosofinen tarkastelu, juutalainen filosofia tai juutalainen ajattelu) ja jotkut kysyvät, onko sellaista asiaa kuin juutalainen filosofia edes olemassa. Astrid Deuber-Mankowsky kysyy, miksei esimerkiksi Hegelin ja Schellingin ajattelua näin ollen pitäisi kutsua kristilliseksi filosofiaksi. Hänkin kuitenkin lähtee siitä, että länsimaisen filosofian perusta on Ateenan ja Jerusalemin yhteispelissä ja vastakkainasettelussa.

Derridan, Levinasin ja Lyotardin ajattelun juutalaisuutta sivutaan, mutta pääasiassa pysytellään kotikentällä. Erityisesti nostetaan esiin ensimmäinen saksalainen juutalainen filosofian professori, uuskantilainen Hermann Cohen (1842-1918), jonka kunnianhimoinen tavoite oli pystyttää ’Religion der Vernunft aus den Quellen des Judentums’. Cohenin oppilasta Franz Rosenzweigia ja tietysti Martin Buberia käsitellään runsaasti, mutta kokonaisvaikutelma jää vaisuksi ja hivenen pinnalliseksi. Lukuisista kirjoittajista oikeastaan vain Werner Stegmaier, joka on laajasti tutkinut juutalaisuuden filosofista merkitystä, pääsee aiheeseen kunnolla käsiksi.

Viimeisin (Heft 38) ekologista estetiikka käsittelevä Widerspruch onnistuu paremmin. Se saa innoituksensa lehden alkuperäisiin taustavoimiin kuuluneen müncheniläisen filosofin Elmar Treptowin hiljattain ilmestyneestä kirjasta Die erhabene Natur. Entwurf einer ökologischen Ästhetik, jota monet artikkeleista käsittelevät, osa myös kriittisesti ja vastakkaisia näkemyksiä puolustaen. Teeman käsittely toki laajenee myös Treptowin kirjan ulkopuolelle, ja aihetta lähestytään esim. romantiikan luontokäsityksien ja kierkegaardilaisen eksistentialismin kannalta. Monet Treptowia kannattavista kirjoittajista tuntuvat pitävän nykyfilosofian pahimpana uhkana diskursseihin uppoamista ja ’postmodernismia’ (mitä se sitten tarkoittaakin) ja puolustavat tavalla tai toisella marxilaisuudesta lähteviä ’realistisia’ traditiota näiden vastavoimana. Poikkeuksena kuitenkin Manuel Knollin kirjoitus, jossa teemaa peilataan foucault’laisen genealogian lähtökohdista.

Molempien numeroiden laajat kirjallisuusosiot tuovat hätkähdyttävällä tavalla suomalaisen lukijan eteen tuoreen saksankielisen filosofisen kirjallisuuden runsauden  aiheesta kuin aiheesta. Saksankielisiä (tai edes saksalaisia) kirjoja ei tunnetusti suomalaisten kirjastojen tai kirjakauppojen hyllyissä juurikaan enää näe – tutkintovaatimuksista puhumattakaan.

Stuttgartissa ilmestyvä Sininen ratsastaja on ulkoasultaan Widerspruchia kaupallisempi tai lukijaystävällisempi, jos sillä tarkoitetaan sitä, että kuvitusta on runsaasti ja lehti on reipasta aikakauslehtikokoa. Ikää on vasta kahdeksan vuotta ja ilmestymistahti on harvanlainen, kaksi lehteä vuodessa, toki tukevan kokoista ja paksuista. Mutta jo lyhyen historiansa aikana der blaue reiterista on tullut laajalevikkisin saksankielinen filosofinen julkaisu. Lehden synnyn taustalla vaikutti aikanaan joukko Ulmin yliopiston filosofiasta innostuneita luonnontieteilijöitä, lääkäreitä ja insinöörejä, joiden pyyteetön uurastus synnytti filosofisen aikakauslehden, jota myös muut kuin ammattifilosofit pystyvät lukemaan.

Melkein kaikki artikkelit ovat toki filosofien tai eri lähialojen tutkijoiden kirjoittamia, mutta ymmärrettävyyttä on helpotettu liittämällä jokaisen artikkelin loppuun keskeisten filosofisten termien sanakirjatyylisiä selityksiä. Muuten useimmat kirjoitukset ovat täysin kuranttia tavaraa myös filosofiassa pidemmälle ehtineiden näkökulmasta. Raskaiden artikkelien lisäksi jokaisesta numerosta löytyy haastatteluja, viimeisimmässä Ich-numerossa jopa kolme kappaletta: psykoanalyytikko-filosofi Slavoj Zizekin, kirjailija Maxim Brillerin ja näyttelijä Klaus Maria Brandauerin. Lisää kevennystä löytyy Unterhaltung-osastosta, jossa sarjakuvahahmo Sininen ratsastaja seikkailee filosofisissa maastoissa. Veikeä on myös filosofinen ristisanatehtävä ja Dr. B. Reiterin filosofinen vastaanotto, jonne lukijat saavat lähettää kysymyksiä. Jokaista numeroa varten urheat filosofitoimittajat lisäksi jalkautuvat Stuttgartin kaduille kysymään vastaantulijoilta kunkin numeron teemaan liittyviä kysymyksiä. Mitä tekisit jos yhtäkkiä tapaisit itsesi? Mitä on aika? Ketä jumaloit? Saadut vastaukset tuntuvat välillä peräti osuvilta.

Kuten Widerspruch myös der blaue reiter rajoittuu melko tiukasti yhteen teemaan numeroa kohti. Tämän lisäksi joka numerosta löytyy yleinen kirjallisuusosasto ja  esittely yhdestä filosofian historiaan jälkensä jättäneestä filosofista. Lehden ensimmäisessä numerossa vuodelta 1995 teema oli vaatimattomasti ’Mitä on filosofia?’ Myöhemmin näkökulma on tarkentunut, ja viime vuosina on pähkäilty mm. jumalia, rahaa, valtiota, onnellisuutta, aikaa sekä viimeisimmässä numerossa minuutta. Tulossa ovat ainakin seksuaalisuus, paha, oikeudenmukaisuus ja historia.

Lehden jokaisessa numerossa on lisäksi valitun kuvataiteilijan esittely ja näytteitä tämän töistä. Toisinaan tämä osuu yhteen teeman kanssa hyvin, välillä ei. Mustavalkokuvitusta on runsaasti kuten myös mainoksia. Muiden lehtien ja kirjankustantajien ilmoitusten lisäksi huomiota herättää mm. kokosivun Porsche-mainos ja erityisesti lehteä varten suunniteltu Symposion-kuohuviini, jota tilaajat saavat erikoishintaan.

Kokonaisuutena der blaue reiter on vakuuttavampi kuin Widerspruch. Teemoja valotetaan monipuolisesti eri kanteilta, eikä missään vaiheessa tunnu siltä, että lukija päästettäisiin liian helpolla. Esimerkiksi minä- ja aika-teemoja lähestytään filosofian historian klassikkojen ja nykyfilosofian eri koulukuntien lisäksi luonnontieteen viimeisimmät tulokset huomioivasta monitieteisestä näkökulmasta, joka johti yllättävien yhteyksien löytymiseen ainakin allekirjoittaneelle.

Molemmilla lehdillä on runsaat verkkosivut, joiden kautta myös saa kätevästi tehtyä vuosi- ja irtonumerotilaukset.

Jarkko Tontti