Jarkko Tontti: Jorma Kannila – Lukutuntien kirjamies

Kirjailija 4/2010.

Lue myös. Jarkko Tontti: Clasusta ja muistamisesta. Teoksessa Piilipuun varjosta yhdyskäytävään. Tampereen Klassillinen lyseo 120 vuotta. Toim. Pasi Takala ja Mikko Turunen. Tampereen Klassikot ry. 2023.

Jorma Kannila oli äidinkielenopettajani Tampereen Klassillisessa koulussa, peruskoulun yläasteella luokilla 7.-9. vuosina 1984-1987. Yläasteella melkoinen osa opettajantyöstä oli silkkaa kurinpitoa, takarivin räyhien pitämistä edes jonninlaisessa ojennuksessa. Sen verran kuin muistan, Jorma suoriutui siitä kohtuullisen hyvin, esimerkiksi tuikkaamalla poikien eteen luettavaksi Tekniikan maailma –lehtiä.

Useampikin Jorman vetämä äidinkielen tunti oli lukutunti. Ja minähän luin, siihen aikaan etenkin scifiä, kuten Stanislaw Lemin kirjoja, joiden esoterisoivaa vaikutusta kouluaineisiini Jorma hivenen hämmästeli. Noina vuosina julkaisin ystävieni kanssa myös omaa scifi-lehteä nimeltään Kvasaari.  Jorma innostui. Kielioppi jäi Jorman tunneilla kirjallisuuteen ja lukemiseen verrattuna vähemmälle, mikä oli silloin minusta yksinomaan hyvä asia. Jossain vaiheessa murrosikäiseen mieleeni tuli tieto, että opettajamme on myös Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja. Se tuntui jyhkeältä, sanalla kirjailija oli silloin paljon enemmän painoarvoa kuin nykyisessä monikanavatodellisuudessa. Se jäi korteksiin kytemään, ja tässä sitä ollaan.

Jorman kirjallisuuseväillä oli helppo suunnistaa eteenpäin, nimittäin pihan toiselle puolelle Tampereen Klassilliseen lukioon eli lyseoon, jossa Jorma itsekin oli opiskellut, kuten myös sellaiset kirjan miehet kuin Lauri Viita, Hannu Salama ja Jussi Kylätasku ja Jouko Turkka.

Kouluvuosien jälkeen tapasin Jorman vain muutaman kerran, usein se tapahtui Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivillä, joita hän – monen muun riennon ohessa – oli mukana järjestämässä.

Jarkko Tontti

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *