Skip to content
Picture of Jarkko Tontti

Jarkko Tontti

Kesä 2024 – Jalmari Finne ja Kangasala

Totuttuun tapaan iso osa kesästäni on kulunut Kangasalla huvilalla, jonka vanhempani ostivat kauan sitten 1970-luvulla. Kun on asunut taas kerran vuoden ulkomailla, tällä kertaa Jerusalemissa, kotoilu maistuu erinomaisen mehuisalta. Maaseutukesä tarkoittaa tietysti rantasaunomista, ruohonleikkuuta ja muuta puutarhanhoitoa. Satavuotiasta taloa pitää koko ajan korjailla jostain nurkasta.

Kesäpuuhiini kuuluu myös nostalgiaa huokuvia nörttitouhuja 1980-lukuhenkisessä miesluolassani. Vanhojen ja uusien tietokonepelien pelaamista, sarjakuvia, elokuvia, kirjoja, musiikin kuuntelua.

Korkeakulttuurisia iloja Kangasalla on myös ollut tarjolla. Kimmo Pyykkö -taidemuseossa on ensi tammikuuhun asti esillä erinomaisen kiinnostava Valtaapitäviä-näyttely. Jarkko suosittelee.

10.–11. elokuuta 2024 Kangasalla muisteltiin Jalmari Finneä, jonka syntymästä on tänä vuonna kulunut 150 vuotta. Kävin kuuntelemassa Finnen elämäkerran kirjoittanutta Hannu Syväojaa Kangasalan Lepokodin Kirjakahvilassa. Kirjailija Tuomas Marjamäki haastatteli.

Nykyään Jalmari Finne muistetaan lähes pelkästään Kiljusen herrasväki -lastenkirjaklassikoista. Mutta Finne oli paljon, paljon muutakin. Hän kirjoitti useita romaaneita, oopperalibrettoja ja näytelmiä sekä suomensi paljon muista kielistä. Vuodet 1903–1904 Finne työskenteli Kansallisteatterin johtajana ja vuosina 1896–1903 ohjaajana Suomalaisessa Teatterissa. Finne kirjoitti myös tietokirjoja historiasta, erityisesti paikallishistoriasta. Lisäksi hän oli aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, joka kirjoitti satoja kolumneja muita lehtikirjoituksia.

Jalmari Finne syntyi Kangasalla, mutta eli suuren osan elämästään Helsingissä. Kotipaikkakunnalleen palatessaan hän asui usein Kangasalan Lepokodissa, missä Finne-tilaisuus myös nyt pidettiin. Aikanaan hyvin tunnetussa täyshoitolassa ovat työskennelleet ja vierailleet myös esimerkiksi Eeva-Liisa Manner, Tauno Palo, Juice Leskinen ja Pentti Saarikoski.

Vuodet 1908–1938 Finne asui Kruununhaassa Mariankadulla. Talo sijaitsee satakuntametriä omasta kodistani. Jotain mukavaa on ajatuksessa, että kuten minä, myös Finne jakoi elämäänsä Kruununhaan ja Kangasalan välillä.

Jalmari Finnen muistolaatta. Mariankatu 28, Helsinki

Jaa tämä

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjat

Löydät kirjoittamani romaanit, runoteokset, esseekokoelmat ja fantasiakirjat täältä

Seuraa minua

Viimeisimmät