Blogislavian keskuskomitealta tuli käskykirje, jonka mukaan kaikkien on nyt kirjoitettava potkupallosta. Liittyy joihinkin meneillään oleviin kisoihin. Minä töihin, kiltti kun olen.
Aiheen vaikeutta helpotti äskettäin Jussi, tuo PK-sektorin uupumaton uurastaja, joka leikkasi blogissaan siivet potkupalloilun intellektualisoinnilta. Jussi on itse mitä fiksuin ja myös vimmainen potkupallofanittaja. Kieltämättä liikkumatila on käynyt ahtaaksi. Lähes kaikki tuntemani kirjallisfilosofisyhteiskunnallisen lukeneiston miesjäsenet ovat äskettäin menettäneet tolkkunsa ja karsineet elämästään pois kaiken potkupalloon liittymättömän.
En osaa, en käsitä. En pysty, vaikka olen – totta vie – yrittänyt. Joskus muinoin baarien ja äijäasuntojen male-bondaus -tilanteissa hihkuin muiden mukana ja tuijotin vaaleanvihreää televisioruutua. Väkinäistä se oli, vierauden tunne jätti vain reiän sieluun.
Ehkä tämä johtuu yleisestä tulokulmastani elämään. Television katsomisen sijaan pelaan mieluummin tietokonepelejä, pääsee itse vaikuttamaan spektaakkelin etenemiseen. Kirjojen ja lehtien lukemisen sijaan kirjoitan itse; saa sellaista tavaraa kuin haluaa. Jos olisin sille elämänsaralle päätynyt, pelaisin ehkä itse jalkapalloa hullunkiilto silmissä, toisten pelaamisen katseleminen ei anna minulle mitään.
Mutta nautiskelkaa intohimostanne potkupalloväki. En ymmärrä, mutta vaistoan isoja tunteita.
No comment yet, add your voice below!