Skip to content
Jarkko Tontti

Jarkko Tontti

Anthony Appiah

Mitä ajattelin tänään? Laura Hallamaa kirjoittaa Helsingin Sanomissa länsimaisesta kulttuurista. Hän viittaa filosofi Kwame Anthony Appiahin Guardianissa julkaistuun kirjoitukseen ”There is no such thing as western civilisation” . Provokatorinen otsikko ei ole vailla perusteita, mutta leveällä pensselillä vedetyissä kulttuurihistoriallisissa yleistyksissä on vaaransa.

Esimerkki. Appiahiin tukeutuva Hallamaa kirjoittaa modernia Eurooppaa edeltävistä ajoista: ”Edeltävä, kristinuskon korruptoima Eurooppa vähät välitti esimerkiksi Aristoteleen ja Pythagoraan teksteistä.” Hmm. Ei kai nyt ihan noin. Pythagoras oli myyttinen eksentrikko jo antiikin aikana, mutta Aristoteles oli keskiajan Euroopassa kyllä kohtuullisen tunnettu. Yksi keskiajan merkittävimmistä filosofeista Tuomas Akvinolainen nimenomaan perusti omat kirjoituksensa Aristoteleeseen.

Essehtimisen perusongelma on juuri tämä.  Jotta voisi sanoa jotain yleisellä tasolla kiinnostavaa, joutuu välttämättä yksinkertaistamaan ja sivuuttamaan oman ison väitteen vastaiset detaljit. Yksityiskohtiin porautuvat tutkijat harvemmin harrastavat isoja yleistyksiä omalla alallaan (Appiah ei ole keskiajan tutkija). Mitä vähemmän jostain asiasta tietää, sitä yleisluontoisemmiksi mielipiteet käyvät.

Mutta Appiahista vielä. Tapasin hänet muutama vuosi sitten, kun hän toimi PEN American Centren presidenttinä. Appiah piti taannoisessa PEN-kongressissa hienon alustuksen ilmaisunvapaudesta ja jumalanpilkasta. Nykyään Appiahin maine filosofina on kasvanut ja kuulemani mukaan hänen teoksiaan luetaan opintopiireissä Suomenkin ylipistoissa.

Jaa tämä

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjat

Löydät kirjoittamani romaanit, runoteokset, esseekokoelmat ja fantasiakirjat täältä

Seuraa minua