Huokaus. Kolmen viikon takainen blogaus on yhä ajankohtainen, valitettavasti. On aamu ja minä istun jälleen kerran täällä Rautatieaseman ravintolassa. Puuro oli toki hyvää, ja kahvi. Mutta olisi tosiaankin kiva saada kotinsa joskus remontin alta takaisin. Viimeisin viivästys oli nimeltään vesivahinko. Keittiötäni rusikoivilta reiskoilta meni jokin lyönti vikasuuntaan ja seurauksena vesi tulvi alakerran asukkaan katosta läpi. Mahtavaa.
Mutta on tässä ollut hyviäkin puolia. Luovuin työhuoneesta jokin aika sitten kun huomasin maksavani tyhjästä. En jaksanut raahautua sinne kirjoittamaan vaan jäin kotiin töihin. Nyt kun on ollut pakko lähteä ja tehdä täysi kahdeksan tunnin päivä tuloksia onkin tullut. Kirjoittaminen on työtä eikä mitään romanttista haahuilua.
On myös tullut valaistuksen hetkiä. Kun remonttipakolaisen elämäni alkoi ehdin aamuisin ihmetellä muutamankin kerran miksi kaduilla on niin paljon väkeä. Mihin nämä kaikki ihmiset oikein ovat menossa näin aikaisin? Kunnes tajusin. He ovat menossa töihin.
No comment yet, add your voice below!