Jaan
Pitkäksi venähtäneen joulun ja mediaumpion myötä havahdun vasta nyt Jaan Krossin kuolemaan. En ole lukenut häneltä kuin historiallisen romaanin Keisarin hullu. Muuan kirjaihminen, jonka makua arvostan, kertoi

Muutama päivä maalla ja johan kuulostaa raitiovaunun kolke taas mukavalta. Ei niin, etteikö Kangasalla – siis ei Kangasalalla – olisi ollut kivaa. Vihreän eri sävyjä pöpeliköissä
Vuoden 2006 Nobelin kirjallisuuspalkinnon sai Orhan Pamuk. Hyvä näin, vaikka en ole mikään vimmainen Pamuk-fanittaja ja oikeastaan olisi jo ollut runoilijoiden vuoro. Kuten usein, Nobel-palkinto
Joskus muinoin jaksoin jankuttaa suomen kieleen ryömiviä anglismeja ja englanninkielisiä sanoja vastaan. Nykyään, muututtuani negativistista positivistiksi, vain riemuitsen oivista käännöksistä ja muista vastaiskuista. Kemppisen sivuilta
Hieven myöhästyneenä vastaukseni Anita Konkan haasteeseen, kirjakyselyyn. Eilen piti jo kirjoittaa, mutta kustantajan syyskauden avajaisjuhlat (Kemppisen oiva analyysi niistä on täällä) venähtivät ja äsken sain