Välini elokuvataiteen kanssa ovat olleet kehnonlaiset. Toistuvia mediakohun aiheuttamia isoja odotuksia, jotka ovat päätyneet pettymykseen. Hetkittäin olin jo vakuuttunut, että suuren julkisuuden elokuvien paikka nykykulttuurissa
Minut valittiin kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PENin puheenjohtajaksi. Kiitos luottamuksesta jäsenille! Samoin isohali edelliselle puheenjohtajalle Lauri Otonkoskelle, joka uurasti kaksi vuotta järjestön eteen. Vuosikokouksessa kuultiin myös
Blogisti Mummo Muu kertoo tiirailleensa videopätkiä ”suomalaisten nykyesseistien tv-esiintymisistä.” Mummon mielestä: ”Sosiaalisesti kyvykkäin tuntuisi olevan Jarkko Tontti. En sitten tiedä, onko se hyväksi kirjoittajalle. Luultavasti
Eino Leinon Seuran kaikille avoin keskustelu kulttuurin nykytilasta ja tulevaisuudesta torstaina 3.2.2011 klo 18. Tule keskustelemaan asioista, jotka koskettavat kulttuurista eläviä, sitä tuottavia ja tekeviä
Mikä on essee? Ehkä se on samanlainen kirjallinen olento kuin proosaruno, vaikea rajatapaus. Esseessä on vähän vaikkea, mutta ei mitään ylitse muiden. Esseet ovat usein
Uudesta Nuoresta Voimasta ehdin lukea vasta Laura Lindstedtin esseen Puhutaanpas proosaa! Teksti oli nostattava ja sisälsi isoa viisautta. Avaus tärkeästä asiasta. Mutta kun olemme kirjallis-kulttuurisen
Olen jo toisaalla tätä kirjaa sivunnut, mutta aihe ansaitsee lisäpohdinnon. Nimittäin vuoden 2010 nobelistin Mario Vargas Llosan mastodonttimainen romaani Maailmanlopun sota (Suom. Jyrki Lappi-Seppälä 1981). Sain
Entressen kirjaston kirjastonhoitaja ja runomies Jani Nieminen toteutti erinomaisen idean: Kiellettyjen kirjojen joulukalenterin, jonka videoluuku avautuu päivittäin jouluun asti. Luukun takana kirjailija kertoo jostakin tavalla tai toisella kielletystä
Saatinhan se sieltä. Syksyn kirjallinen skandaali nimittäin. Sirkus Finlandian sääntöjen mukaan ehdokkaana voi olla vain Suomen kansalainen. Mutta nyt yhdellä ehdokkaista, Tšekkoslovakiassa syntyneellä Alexandra Salmelalla ei olekaan
Tähän asti tapahtunutta. Kirjoitin Parnassooon viime kesänä esseen. Mitään sen kummempaa ei seurannut, kuin että runoilijat Henriikka Tavi ja Teemu Manninen aavistuksen ehkä mököttävät syksyn