
Idässä
Täällä ollaan, Kuhmossa. Kaupunki on isompi kuin osasin odottaa. Löytyi tasokas kirjakauppa ja paljon muuta kiinnostavaa. Havaintoja: Hätkähdyttävän monella ulkomaalaisella miesmuusikolla on käkkäräiset, pitkät tai
Täällä ollaan, Kuhmossa. Kaupunki on isompi kuin osasin odottaa. Löytyi tasokas kirjakauppa ja paljon muuta kiinnostavaa. Havaintoja: Hätkähdyttävän monella ulkomaalaisella miesmuusikolla on käkkäräiset, pitkät tai
Siirtymä kesäasunnolta ihmisten ilmoille vaati erityistoimia. Matkustin eilen huvilalta Tampereelle, koska tänään luen runoja Viitapiirin järjestämässä Runopihassa. Entinen kotikaupunkini näytti yhtä aikaa samanlaiselta ja erilaiselta kuin
Muutama päivä maalla ja johan kuulostaa raitiovaunun kolke taas mukavalta. Ei niin, etteikö Kangasalla – siis ei Kangasalalla – olisi ollut kivaa. Vihreän eri sävyjä pöpeliköissä
Tulipas luettua veikeä kirja. Nimittäin skotlantilaisen nykyrunouden kokoelma Intiimejä avaruuksia (Like 2006), joka viime vuoden kirjarumbassa jäi jotenkin katveeseen. Hesari mm. ei sitä arvioinut. Osa
Kirjan valmistumisen jälkeinen tyhjyys pitäisi jotenkin täyttää. Parasta olisi ryhtyä seuraavalle ja ryhdynkin. Mutta tauko on pakko pitää, muuten käy niin, että jatkaa edellistä vaikkei haluaisikaan.
Siitä se lähtee. Toukokuun alusta käynnistynyt työhuoneyhteisömme vietti tänään kalustuspäivää. Viime viikolla haimme Kierrätyskeskuksesta huonekalut. Sain pöydän, tuolin, hyllyn ja puolet sohvaa alle satasella. Kierrätyskeskuksen miehet toivat tavarat paikoilleen.
MIKSI TAITEILIJOILLA JA TUTKIJOILLA EI OLE SOSIAALITURVAA? Keskustelu tieteen- ja taiteentekijöiden asemasta sekä sosiaaliturvan aukoista nyky-Suomessa Ylioppilasteatteri (Aleksanterinkatu 23, sisäänkäynti rautaportista Kolmen sepän aukiolta), keskiviikkona
Lounastin tänään Riikka Pulkkisen kanssa kirjavaihdon merkeissä. Sushin syönti sujuu minulta aina yhtä sottuisesti. Riikan Raja on ollut isosti esillä pitkin syksyä. Esikoiskirjat saavat aina hivenen
Jännittää. Huomenna menen tv-kameran eteen. Teemme runovideota TV1:n Runoraatia varten. Ongelma: täytyy opetella lausuttava runo ulkoa. Tässä olen Euroopan ensimmäiseksi huonoin, ulkoa pänttäämisessä. Mieluummin maalaan lavealla pensselillä
Sinne jäi Rooma, kotona taas. Matkalukemisista Goetheä jaksoin sivulle 177. Siihen uuvuin, kirjailija ryhtyi toistamaan itseään. Isoin lukuilo oli mukaan tarttunut Tuli & Savu -lehden uusin