Skip to content
Jarkko Tontti

Jarkko Tontti

Belgrad, Serbia

Hotellihuoneen hiljaisuuden rikkoo vain ilmastointilaitteen uupumaton jauhanta. Vaikka muodollisesti ollaan viiden tähden talossa, tuhruiset tapetit ja 1970-luvun estetiikka kertovat että Serbialla on vielä pitkä sosialistinen laahus. Mutta hieno kaupunki silti tämä Belgrad. Kuhiseva kaupunkikeskusta ja lämmintä vielä syyskuussakin yli 30 astetta.

Lämmöstä tosin en ole juuri nautiskellut, koska töihin tänne on tultu. Maailman suurin ja vanhin kirjallisuus- ja sananvapausjärjestö PEN International vuosikokoustaa 12.-18. syyskuuta Belgradissa ja edustan täällä Markus Nummen kanssa Suomen PENiä.

Toisin kuin aikaisemmissa PEN-kokouksissa joihin olen osallistunut, nyt paikalle oli saapunut myös Chinese PEN.  Pian selvisi mistä on kyse. Siis kun yrmy kiinalaismies piti vihaisen puheen, jossa vakuuteltiin, että esimerkiksi Tiibetissä on kaikki kunnossa ja syytettiin PENiä virheellisten väitteiden levittämisestä. Kokoushuhujen mukaan Kiinan PENin kokousedustajista toinen on ihan oikea kirjailija, mutta hän ei osaa mitään vieraita kieliä eli on täysin riippuvainen häntä tarkkailemaan lähetetystä puoluemiehestä, joka myös piti uhmakkaat puheet. Ja siis on olemassa myös Kiinan ulkopuolella toimiva Independent Chinese PEN, joka edustaa maanpakolaiskirjailijoita. Muutakin sähinää kokouksessa on nähty, täpäriä äänestyksiä ja sellaista.

Hauskin kuitenkin tapahtui äsken. Kreikan PENin edustaja nimittäin tönäisi vahingossa ohi kävellessään pöydällä olleen Finland-kylttimme lattialle. Mies kumartui nostamaan sen ja katseemme kohtasivat. Ehkä hän oli tietoinen suomalaisten populistisista vaatimuksista Kreikan talouskriisin tiimoilta. Ehkä hän oli jopa kuullut Jussi Halla-ahon ’sotilasjuntta Kreikkaan’ -vaatimuksista. Kreikkalaismies käänsi katseensa nopeasti toisaalle. Ai niin, Kreikan PENillä ei ole kokouksessa äänioikeutta, syynä maksamattomat jäsenmaksut.

Jaa tämä

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email

3 Comments


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjat

Löydät kirjoittamani romaanit, runoteokset, esseekokoelmat ja fantasiakirjat täältä

Seuraa minua