Tänään on kulunut tasan kaksikymmentä vuotta tämän blogin ja nettisivuston käynnistymisestä. Kuulostaa todella pitkältä ajalta, mikä se onkin. Ulkoasu on vuosien kuluessa muuttunut, mutta vanhat kirjoitukset ovat ennallaan ja luettavissa.
Muistan kuinka maaliskuussa 2006 olin töissä eduskunnassa Vihreän eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä ja säädin sivuja työhuoneessani. Esikoisrunokokoelmani Vuosikirja oli juuri ilmestymässä, mikä muistaakseni oli tärkeä ponnin nettisivujen käynnistämiseen.
Blogit tai ”nettipäiväkirjat” olivat uusi ilmiö ja minäkin halusin sellaisen. Nimesin sen Kirjaamoksi. Päiväkohtaisten blogausten lisäksi julkaisin sivuillani muualla, perinteisessä mediassa ilmestyneitä kirjoituksiani.
Aluksi oleellista oli kertoa maailmalle runokokoelmastani. Se oli aiheena toisessa blogauksessani, kirjan julkkarijuhlat kolmannessa.



No comment yet, add your voice below!