Päivi Räsäsen tuomio korkeimmasta oikeudesta on herättänyt kiihtymystä. Eikä ihme. Onhan tämä tavattoman surullista. Yhä enemmän vaikuttaa siltä, ettei Suomi ole, eikä ehkä koskaan ole ollutkaan, liberaali demokratia sanan varsinaisessa merkityksessä. On käynnissä vakava hyökkäys sananvapautta, demokraattisen yhteiskunnan perustavinta ihmisoikeutta vastaan. Eri mieltä olevat vaiennetaan loukkaantumalla sen sijaan, että debatoitaisiin ja perusteltaisiin, miksi joku toinen on väärässä mielipiteineen. Räsäsen kohdallahan se ei olisi ollut edes vaikeaa. Huokaus.
Olen vuosia kestäneen oikeusprosessin aikana kommentoinut tapausta useaan kertaan julkisuudessa, esimerkiksi täällä, täällä ja täällä. Kantani on ollut nimenomaan liberalismin mukainen: olen eri mieltä kanssasi, Päivi, mutta puolustan silti sananvapauttasi. Todettakoon myös, että olen uskonnoton eli ateisti ja SETAn hallituksen entinen jäsen.
Jokin aika sitten keskustelimme sananvapaudesta Räsäsen asianajajan Matti Sankamon kanssa.
Ja sitten jotain ihan muuta. Aloitin ison, arvatenkin monta vuotta vielä kestävän projektin: vanhojen valokuvien skannaamisen. Samalla liitän niihin tietoja: kuka, milloin ja missä ollaan. Sain tähän innostusta siitä, että tutkiskelin sukulaisilta saamiani vanhoja valokuvia. Suuri osa niissä olevista ihmisistä on minulle jo tuntemattomia. Ne, jotka tietäisivät, ovat kuolleet.
Tämän hetken muistan. Ei ensimmäinen, vaan toinen oma polkupyöräni. Siinä oli nopeusmittari. Kysyin isältä, mitä tapahtuisi, jos poliisi huomaisi, että ajan yli kolmea kymppiä lähitiellämme, jossa oli nopeusrajoitus 30 km/h. Isä vastasi, että ehkä he pysäyttäisivät, mutta sakkoja ei tulisi.

Tässä olen naapurini Tuomas Sorron luona heidän kotinsa takapihalla. Saimme jostain päähämme kantaa sohvatyynyt ulos ja kellahtaa niiden päälle lukemaan sarjakuvia.

Tässä kuvassa olemme Tuomaksen kanssa matkalla Kissanmaan kouluun. Kyseessä ei ollut mikä tahansa koulupäivä, vaan ensimmäinen koulupäivämme syksyllä 1978. Jännitti, muistan.

Sivun yläreunassa olevassa mustavalkoisessa kuvassa olen tuntemattoman neidon kanssa, en tiedä missä. Luulen muistavani tunnelman, sen hetken. Olen todennäköisesti väärässä.
Ja sitten oli jälleen vieraana Asiastudiossa. Sanna Ukkolan ohjelmassa pohdimme ajankohtaisia aiheita yhdessä Eero Iloniemen kanssa: Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelän haastattelusta käynnistynyt pillastus, Suomen valtiontalouden katastrofitila, gallupit, Trump, Iran, Israel, Nato, Unkarin vaalit, poliitikkojen häirintä.


No comment yet, add your voice below!