Virtuaalinen Ei kenenkään maa
Kaksi vuotta sitten julkaistiin Juha Seppälän romaani Ei kenenkään maa. On hyvä. Kirjan yksi juonne kiertyy koijari Kosti Grundstenin ympärille. Hän perustaa kirjassa Suomen ensimmäisen
Kaksi vuotta sitten julkaistiin Juha Seppälän romaani Ei kenenkään maa. On hyvä. Kirjan yksi juonne kiertyy koijari Kosti Grundstenin ympärille. Hän perustaa kirjassa Suomen ensimmäisen
Sinne meni, tuli. Suomen tähän astisista paras kirjailija Paavo Haavikko kuoli. Haavikolla oli kirjailijan tärkein ominaisuus ja sen mukana kaikki: häikäilemättömyys. Ei tarvitse lukea vanhoja mestareita.
Pitkästä aikaa Blogistanin keskuskomitean toimeenpanevalta neuvostolta tuli ehdoton käskykirje. Kaikissa blogeissa nyt Kauhajoen surmatöistä kirjoitettakoon. Minäkin töihin, tottelevainen kun olen. Jälkiviisastelu on viisastelun lajeista helpoin, mutta
Palasin äsken uupuneena Venäjältä takaisin Snellmaninkadulle. Muutaman päivän kirjailijakongressi Marin pääkaupungissa Joskar-Olassa ei sinänsä vienyt voimia. Sen sijaan junamatkailu sinne ja takaisin oli haastavaa. Paluumatkalla
Lupauduin kirjoittamaan erääseen lehteen katsauksen kirjasyksyyn 2008. Pitkään harasin vastaan. Yhdistävien teemojen etsiminen rajatunkin kirjakasan joukosta on päkistettyä puuhaa. Ei vähiten siksi, että kirjailijat ovat yksin
Runokuu lähenee loppuaan ja minä olen osani tehnyt. Hajahuomioita: Lauantain Runomarkkinat joutui sateen murjomaksi. Aamulla esiintynyt Risto Oikarinen tiivisti tunnelman: toinen lokkikin katosi katsomosta. Iltapäivällä
Loma loppui ja palasin kotikulmille. Onpa Kruununhaka kaunis. Paitsi kotitaloni, joka on edelleen kääritty muoveihin ja remonttimiehet kurkistelevat telineiltä sisään. Paikallislehteä selatessa loputkin lomatunnelmat kaikkosivat. Täällähän
Avaudun. Alkutaipaleeni kirjallisuudessa oli silkkaa scifiä, tai siis spekulatiivista fiktiota, kuten sitä nykyään kutsutaan. Yläasteikäisena julkaisin kolme numeroa Kvasaari-nimistä scifi-lehteä muutaman kaverini kanssa. Mukana oli mm. Tuukka
Sallittakoon mainos. Ryhdyin uudelle lajille, kuunnelmalle. Osana Isänmaiden heinäkuuta, Yle Radio 1:stä tulee minun ja muiden lyhyitä kolmeminuuttisia kuunnelmia aiheen liepeiltä. Ajankohta on siis 14.7. – 1.8.2008
Kiitos Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen, Hantin-Mansijskin suomalais-urgrilaisten kansojen maailmankongressi nousi otsikoihin. Tärkeämpää kuin ulosmarssi kokoussalista öykkäröinnin edessä oli edellisenä päivänä pidetty puhe. Komeimpia puheita