Päiväkirja
Uusi vuosi alkaa uudella pienimuotoisella kirjoitusprojektilla. Ensimmäistä kertaa elämässäni alan pitää päiväkirjaa. Tämän blogin arkistosta löysin sattumalta merkinnän vuodelta 2009, jossa kirjoitin Pekka Kejosen päiväkirjateoksesta
Uusi vuosi alkaa uudella pienimuotoisella kirjoitusprojektilla. Ensimmäistä kertaa elämässäni alan pitää päiväkirjaa. Tämän blogin arkistosta löysin sattumalta merkinnän vuodelta 2009, jossa kirjoitin Pekka Kejosen päiväkirjateoksesta
Olin eilen YLE TV1:n Pressiklubissa vieraana. Aiheina muun muassa itsenäisyyspäivän juhlinta, natsit, alpakat ja kuplat. Palautetta on tullut paljon! Kiitos! Katsottavissa täällä.
Osallistuin äsken Zagrebissa Kroatian PENin 90-vuotisjuhliin. Vuonna 1927 perustettu Kroatian PEN on melkein saman ikäinen kuin Suomen PEN, joka viettää ensi vuonna samaa juhlavuotta. Tilaisuus
Eilen jaettiin jälleen Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto. En harmikseni päässyt mukaan juhliin, koska olen Strasbourgissa. Kirjailijadelegaatiomme (Pajtim Statovci, Heikki Karjalainen ja Juha Itkonen) tapasi ison joukon
Berliiniläinen Lyrikline.org on runoihmiselle yksi upeimmista tarjolla olevista verkkosivuistoista. Olen jo useamman kerran uppoutunut sinne tuntikausiksi vaeltelemaan. Lukumäärät tyrmäävät: tätä kirjoittaessani lokakuussa 2017 Lyriklinessa on
Vasta eilen kotiuduin Strasbourgista, missä olin kirjailijoiden tekijänoikeusjärjestö Sanaston delegaation mukana tapaamassa europarlamentaarikkoja. Euroopan unionissa on vireillä kirjallisuuden tekijöiden kannalta huolestuttava lainsäädäntöhanke, joka voi uhata
Jälleen kerran huomaan kirjoittavani blogausta PEN-kokouksen jälkeen, ensin hotellin aulassa ja nyt lentokentällä. Ruotsin PENin vieraana Malmössä kuuntelin muun muassa vuoden 2003 rauhannobelistia Shirin Ebadia.
Päivän uutisen mukaan Väinö Linnan perikunta ei tue Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvan tuotelanseerauksia, esimerkiksi wc-harjoja. Perikunnan mukaan Väinö Linna itsekään ei olisi moisia hyväksynyt.
Se oli muistaakseni syksy 1994. Olin äskettäin palannut Edinburghista, missä olin ollut opiskelijavaihdossa. Siellä olin tutustunut musiikinopiskelija Olli Virtaperkoon, joka intoili barokkisellosta ja Frank Zappasta.