Celanista ja melodiasta

Tempaisin pitkästä aikaa runoudesta. Vuosikymmenten tauon jälkeen palasin yhden 1900-luvun tärkeimmän runoilijan Paul Celanin äärelle. Kirjoitin vasta ilmestyneestä uudesta käännöksestä Lumen ääni. Mukana myös filosofit J. Derrida, H-G Gadamer ja  M. Heidegger. Ja natsit.

Celanin yhteydessä mainitsin asian, joka usein runouspuheessa jää vähälle huomiolle. Runous on korvan kirjallisuutta, rytmi ja musikaalisuus ovat siinä oleellisen tärkeitä. Tämän elementin heikkeneminen Celanin myöhäistuotannossa tekee runoista vaikeasti lähestyttäviä.

Kyseessä on kreikkalaisten melos, lyyrinen rytmillisyys tai melodisuus. Sattumalta melkein samaan aikaan ilmestyi katseltavaksi ja kuunneltavaksi Suomen Lausujain Liiton esitys Tämänpäiväiset runot. Taiteilijat Sampo Harju, Hillevi Kilpeläinen, Maija Paunio ja Lari Ylönen lukevat otteita vuonna 2020 ilmestyneistä suomalaisista runokokoelmista. Seassa muutama minultakin viime vuonna ilmestyneestä kokoelmasta Lain laita.

Ammattilausujien esitystä kuunnellessa melos näyttäytyy väkevästi, monella tapaa toisenlainen kokemus kuin runon lukeminen yksin ja hiljaa.