Skip to content
Jarkko Tontti

Jarkko Tontti

Joseph Anton

Kun Iranin suurajatolla Sayyid Ruhollah Khomeini julisti Salman Rushdielle kuolemantuomion helmikuussa 1989, kirjailija otti käyttöön salanimen Joseph Anton. Se oli yhdistelmä Rushdien kahden suosikkikirjailijan nimistä, Joseph Conradista ja Anton Tšehovista.

Muistelmissaan (suom. Arto Häilä, WSOY 2013) Rushdie kertoo fatwan julistamisen jälkeisestä piilotteluelämästään ja muistelee myös nuoruuttaan. Tarina alkaa varakkaan intialaisperheen pojan muuttaessa Englantiin, ensin yksityiskoulu Rugbyyn, myöhemmin Cambridgen yliopistoon opiskelemaan historiaa.

Muistelmat ovat tunnetusti kirjoittamisen epäilyttävin laji. Lienee mahdotonta kirjoittaa omaelämäkertaa kaunistelematta tekemisiään, esittämättä elämäänsä sellaisena kuin haluaisi sen muistettavan. Rushdie väittää olevansa armoton itselleen, mutta vanhat vihamiehet saavat kuulla kunniansa, kirjailija muistaa kokemansa töytäisyt ja tuikkii takaisin.

Silti varsinkin kirjailijoiden muistelmia pitäisi arvioida ennen kaikkea kirjallisina teoksina. En ole kiinnostunut siitä, kuinka paljon Rushdie kaunistelee menneitä tapahtumia omaksi edukseen, oletan näin tapahtuvan.

Frankfurter Allgemeine Zeitungin mukaan Joseph Anton on jopa Salman Rushdien paras teos. New York Review of Booksissa sen sijaan ei sanota oikeastaan mitään kirjasta, vaan keskitytään Rushdien luonteenpiirteiden ruodintaan.

Tuttujakin kirjassa vilahtaa. Norjan PENin nykyinen puheenjohtaja William Nygaard oli 1980-luvulla Rushdien kustantaja Norjassa. Salman Rushdie onnistui välttämään vainoajansa, mutta Nygaardia ammuttiin ja kuolema kävi lähellä.

Lisää aiheesta Suomen PENin tilaisuudessa Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 27.10. Eino Leino -lavalla klo 13.

Omasta tämän syksyn kirjastani puhun lauantaina 26.10. klo 11.30 kirjakauppa Rosebudin osastolla 6b 109.

Jaa tämä

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email

3 Comments

  1. Rushdien kirjat ovat vaikeita ja hitaita luettavia. Olen myös lukenut muistelmia englanniksi. Ne avautuvat helpommin.

    Sinunkin kirjasi jo luin. Pidin siitä. Viisaita sanoja piilotettu vetävään tarinaan.

  2. […] suostui taannoin myös Salman Rushdie. Hän kuvaa tämän riemua ja tuskaa muistelmissaan, jotka, sivumennen sanoen, ovat yksi kiinnostavimmista esityksistä kirjailijana olemisesta […]


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjat

Löydät kirjoittamani romaanit, runoteokset, esseekokoelmat ja fantasiakirjat täältä

Seuraa minua