Skip to content
Jarkko Tontti

Jarkko Tontti

Kahvihifismistä

Pitkät ajat väheksyin kahvihifistejä. Kahvihan on kahvia, kofeiinijuomaa, jonka ainoa tehtävä on piristää. Erikoiskahveja juovat vain pystynenäiset, muistan ajatelleeni. Samanlainen vähän huvittava ja epävarmuudesta kertova harrastus kuin muutkin pakonomaiset erilaisuuden tavoittelut.

Olen muuttanut mieltäni. Sattuma puuttui peliin. Muutama viikko sitten pakenin äkäistä sadekuuroa kotikulmilleni ilmestyneeseen kivijalkakahvikauppaan. Hypistelin outoja pussukoita ja salakuuntelin, kun asiakas jauhatti pavuista tavalliseen keittimeen sopivaksi ostamansa pavut. Ei siis tarvitse omistaa mitään outoja laitteistoja. Kaikkea kannattaa kokeilla, tuumin. Tartuin umpimähkäisesti pussiin, jonka kyljessä luki Sumatra Gayo Mountain. Myyjä jauhoi sisällön ja laittoi sen takaisin. Menin kotiin. Keitin. Uusi maailma avautui.

Laatukahvin ja peruskahvin ero on huima. Kuin Ian McEwanin romaani verrattuna Matti Nykäsen muistelmiin.

Kallista se silti on, pieni annos maksaa kahdeksan euroa. Mutta juon kahvia nykyään vain aamuisin, joten kyse on muutamista euroista kuukaudessa.

Tiedotusosaston loppuväliintulo: Kirjan ja ruusun päivää vietetään tiistaina 24.5. Rautatientorilla. Olen esiintymässä klo 13.00.

Jaa tämä

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email

7 Comments

  1. Seuraava askel on hankkia kahvimylly (vintiltä löytyvä mummon käsinveivattava käy mainiosti, kun se putsaa jauhamalla sen läpi pikariisiä) ja tilata vain pari päivää aiemmin paahdetut pavut vaikka HasBeanistä.

    Seuraavaksi, jos asuinkumppanit ja liesituulettimen teho vain suovat, voi ostaa raakapapuja ja paahtaa itse 🙂

    • Avatar photo

      Hivenen arveluttaa edetä pidemmälle tässä kilahduksessa. Tai ehkä..Mutta on myös mukavaa, kun kaiken voi ulkoistaa noille Liisankadun kaupan ihmisille.

  2. http://www.depro.fi/?gclid=CM72kvOa-6gCFVOFzAod2kZBTg
    Tältä sivulta löydät lähes kaiken kahviin liittyvän. Siitä vain etsimään ja kokeilemaan. Kahvista löytyy erilaisia nautintomahdollisuuksia.
    Itse olin kymmenkunta vuotta täysin käyttämättä kahvia, mutta kyllä se nykyään maistuukin hyvältä, erityisesti aamuisin.

  3. Kannatetaan!

    Joskus opiskeluaikoina tajusin, että tykkään tummapaahtoisista paljon enemmän kuin vaaleista. Viime aikoina olen alkanut panostaa entistä enemmän laatuun määrän asemesta, ja siitä itse valmistamisesta on tullut jotenkin rauhoittava ja mukava juttu: ensin jauhetaan ja mittaillaan, sitten keitellään, kaadetaan esilämmitettyyn kuppiin. Lopputuloksena yksi desi jotakin todella hyvän makuista.

    Kofeiinin saantini on tipahtanut varmaan neljännekseen siitä (pystyisin nykyään – jos haluaisin – olemaan kokonaisen päivän ilman!), mitä se on joskus aiemmin ollut, mutta nautinnon määrä on moninkertaistunut. Ero lienee jotakin samantapaista kuin jos olisi vaihtanut ketjutupakoijasta piipunpolttajaksi.

    Mikään hifistelijä en vieläkään ole, mutta nautiskelija minusta on tullut.

    • Avatar photo

      Laatukahveissa eniten miellyttää pistävän jälkimaun poissaolo. Silkkaa silkkiä.

  4. Kotihifistelyn jälkeen töissä joutuu sitten kohtaamaan sen pannuun palaneen juhlamokan, kultakatriinan tai jos tuuri käy oikein pressan. Huoh…. Nääh.

    • Avatar photo

      Juurikin näin. Maailmalla ja sen turuissa törmää vaikka mihin öljyihin, joita on kohteliaisuussyistä juotava.


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjat

Löydät kirjoittamani romaanit, runoteokset, esseekokoelmat ja fantasiakirjat täältä

Seuraa minua